web site title

Kirjaudu

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus *
Salasana *
Muista minut

Ihmisten todistuksia elävästä elämästä ja Jumalan muuttavasta rakkaudesta.

Pekka Tuominen - Tukkikuskista Isän hommiin

Tukkikuskin tarina Laitilasta, Pohjanmaan lakeuksien kautta, Jeesuksen seuraajaksi

 

Lapsuus - muutto Laitilaan

pekka t webPekka Tuominen


Olen syntynyt Rovaniemellä 31.12.1951. Isäni ja äitini erosivat pian syntymäni jälkeen. Muutimme äitini kanssa Laitilaan 1952. Äiti sai piian paikan maatilalta, josta vanha emäntä oli kuollut. Isäntä tarvitsi apua taloustöissä ja karjanhoidossa. Myöhemmin äitini ja isäntä Aarne menivät naimisiin ja niin minä sain "uuden" isän. Kävin äidin kanssa seuroissa ja myös pyhäkoulussa.

 

Maailman melskeessä - tuskien tie


Nuorena maailma alkoi vetää minua puoleensa. 15-vuotiaana, vuonna 1966 pitkäperjantaina, sain paikan maitoauton apumiehenä ja siitä alkoi urani autonkuljettajana. Ajoin puutavaraa: tukkeja, pöllejä ja haketta. Vuosia myöhemmin olin erään kerran Rauman satamassa lastamaassa puutavaraa autooni. Kuorma oli tarkoitus ajaa kaupungin läpi ja siksi se piti sitoa hyvin. Heittäessäni sidontaliinan, kuten olin tehnyt niin monta kertaa aiemminkin, se ei mennytkään kuorman ylitse. Kun nykäisin sitä takaisin, heittääkseni sen uudestaan, liina pudotti kolme metriä pitkän pöllin päähäni. Siitä alkoi tuskien tie.

Pöllin vaurioittama kaularanka leikattiin Tyksissä Turussa. Paraneminen ei alkanutkaan niin kuin odotettiin. Tästä alkoi musta vaihe elämässäni ja aloin hukuttaa tuskaa, särkyä ja kipua viinaan ja kaljaan.

Lokakuussa 1996, kolmisen vuotta pöllin putoamisesta, äitini kuoli yllättäen sydänkohtaukseen. Silloin minulle tuli kova hätä ja kuolemanpelko siitä mihin äiti joutui. Äidin hautajaisissa siskoni lohdutti sanoen: “Raamatussa ei lue, että Tuomisen Pekka ei voisi pelastua”.

Jouduin edelleen pitämään kaulatukea, vaikka leikkauksesta oli kulunut niin kauan. Kädet puutuivat ja päänsärky oli jatkuvaa. Siskoni sanoi, että Pohjois-Pohjanmaalla olisi Pirkko Jalovaaran ja Seppo Juntusen rukouskokous, jossa he rukoilevat sairaiden puolesta. Päätin lähteä.

 

"Lennän telefoonitolpan välin"


Lähdimme vaimoni kanssa autolla Pohjois-Pohjanmaalle. Meillä oli matkailuvaunu mukana. Vastustus oli kovaa sielunvihollisen taholta. Asuntovaunussa eivät toimineet valot eivätkä vilkut. Matkan aikana jouduimme pysähtymään kahdesti korjaamolla ennen kuin saimme ne kuntoon. Siskoni piti rukouspiiriä Pohjanmaalla ja uskon että juuri heidän rukoustensa ansiosta pääsimme lopulta turvallisesti perille.

"Siskoni julistaessa kaikki syntini anteeksi, Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä, tuntui kuin olisin voinut lentää telefoonitolpan välin, sillä niin hyvä ja
 kevyt olo minulla oli."

Joulukuun neljäntenä päivänä 1996 menimme pohjois-pohjalaiseen kirkkoon rukousiltaan. Muistan vielä tänäkin päivänä miten sanoin: “Jeesus armahda minua syntistä, sillä olen tullut niin kaukaa.” Kuitenkaan en tuntenut mitään. Sanoin: “Nyt on väärässä paikassa tukkikuski Tuominen.” Rukouspalvelun alkaessa siirryimme eteen alttarille ja Pirkko Jalovaara kysyi: “Mitä rukoillaan?”

Minulla oli yhä kaulatuki paikoillaan. Pirkko Jalovaara laski kätensä olalleni ja sanoi: “Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen…” Silloin olin yhtäkkiä pitkälläni lattialla. Tunsin miten Pyhä Henki meni kuin sähkövirta lävitseni. Palattuani takaisin tähän todellisuuteen, huomasin että Pirkko oli polvillaan vieressäni, siunaten ja rukoillen. Se oli minun iltani. Silloin sain antaa elämäni Jeesukselle ja syntyä uudesti ylhäältä sekä samalla vastaanottaa Pyhän Hengen kasteen. Vanha oli lähtenyt ja uusi oli tilalle tullut.

Siskoni kehotti minua menemään keskustelamaan sielunhoitajan kanssa, mutta sanoin etten halua, koska minun on ihan hyvä olla. Myöhemmin illalla hän kysyi, että saisiko hän julistaa minulle synninpäästön. Siskoni julistaessa kaikki syntini anteeksi, Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä, tuntui kuin olisin voinut lentää telefoonitolpan välin, niin hyvä ja
 kevyt olo minulla oli.

 

Taistelu jatkuu, mutta voitto saadaan


Vanhoista tavoista on kuitenkin vaikea päästä eroon. Minulla oli tapana lukea Raamattua sängyssä. Pidin sitä yöpöydällä ja viinimukia siinä vieressä. Luin Jumalan Sanaa ja otin huikkaa mukista. Neljäntenä yönä tuli niin kova migreeni, että minusta tuntui kuin päätäni olisi hakattu seinään. Lupasin Jumalalle, että jos Hän parantaa migreenin, niin en enää koskaan ota viiniä tai viinaa. Sen jälkeen migreeniä ei ole enää ollut. Nyt on menossa 18. vuosi elävässä uskossa, enkä ole tuon illan jälkeen tarvinnut kaljaa, viiniä tai viinaa.

Kun katson elämääni taaksepäin, ymmärrän että oli suuri siunaus saada se pölli päähäni. Kaikki nämä kokemukset olen tarvinnut. Olen saanut olla Jumalan koulussa. Tänään Jeesus on minun Herrani.

Herra, sinä olet minun Jumalani! Minä korotan sinua ja kiitän sinun nimeäsi, sillä sinä olet tehnyt ihmeitä, sinun suunnitelmasi kaukaisilta päiviltä ovat todet ja vakaat. [Jes. 25:1]

 

Pekka Tuomisen todistuskertomuksesta muokannut Ossi L.